Who let the Dog’s out

Meillä on koira nimeltä Ruuti. Ruuti on jo aikuinen koiran ikämittarilla, mutta käytökseltään vaihtelevan pentumainen. Ikää Ruutille tuli muutama päivä sitten tasan viisi vuotta, kohtasimme siis Ruutin ja kummallisen viruksen nimeltään korona samana keväänä. Kuten moni muukin noina aikoina koiran hankkinut.

Ruuti on ostettu tori.fi:stä. Ruuti on husferi, eli husky-seeferi-ripaus labradoria-rotuinen. Kaikki ennusmerkit siis ovat viitanneet siihen, että Ruutista ei tulisi pysyvä perheenjäsen. Jos isännältä kysytään, merkit viittaavat siihen edelleen.

Ruuti juhli syntymäpäiviään jokunen päivä sitten, pääsiäispyhien aikaan. Päivän kulku oli hyvin tavanomainen, aamupissit, koiran unta sohvalla, omalla pedillä ja portaiden alla. Päiväkävely ja taas vähän unta. Illan tullen Ruuti kuitenkin päätti pistää synttäribileet pystyyn, tarkalleen ottaen noin kello kaksikymmentä kolmekymmentä. Iltakävelyllä Ruuti nimittäin hyppäsi ojan yli metsien siimekseen ja kaikista ystävällisistä ja vähemmän ystävällisistä perkeleistä huolimatta, katosi niille jäljilleen. Ruuti on siitä omanlaisensa, että sen nenään nakki ei koskaan ole niin riittävän hyvä, kuin kyliltä kantautuvat hajut ja kukapa sitä nyt ei omana synttärinään haluaisi kylillä vähän pyörähtää.

No, tästähän seurasi se, että Ruutin etsinnät ja takaisin kutsut aloitettiin välittömästi ja leppoisan pääsiäispyhän illan TV-sarjan katselusuunnitelmat saivat väistyä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ruuti päätti häipyä. Myönnetään, että olen ja olemme hieman kovapäisiä tämän asian suhteen. Siellä varmaan moni jo mielessään sanoo (lakipykäliin viitaten), että pitäkää se rakki hihnassa. Mutta kun se vapaana olo on niin kivaa, meille molemmille. Ruuti saa huomattavasti enemmän askelia ja hajuja vapaana, eikä tätä nyt niin jatkuvasti tapahdu, tätä häipymistä siis.

Muutaman kerran kuitenkin on päässyt tapahtumaan. Yksi karkureissu pari tai kolme talvea sitten johti meidän kotipihasta noin kahdenkymmenen kilometrin päähän, Isoa Kirkkoa kohti. Silloinkin kenties aikomuksena himinät kylillä, mutta loppuivatko sitten voimat kesken kaiken? Muutama kilometri ennen kirkonkylää sijaitsevan talon kuistilta Ruuti viimein löytyi. Talon emäntä kertoi, että oli varmaan jonkin hetken siinä istuskellut, koska portaaseen oli sulanut koiran persauksen kokoinen läntti. Kylpyhuoneeseen olivat päästäneet lämmittelemään, sieltä kävimme karkulaisen anteeksipyydellen hakemassa. Kovasti vakuuttelivat, että ei tässä mitään ja talon poikakin oli jo ehtinyt koiraan kiintyä, toiveikkaana, josko kukaan ei vaikka kaipaisikaan ja saisi pitää. Tässä kohtaa hakureissulla mukana ollut mies saattoi hetken harkitakin, että jos vaan lähtisi. Ilman koiraa siis.

Eräs kerta oli täysi vahinko. Silloin keksimme, että Ruuti todella pelkää kovia ääniä. Isäntä ammuskeli lautoja talon seinään naulapyssyllä ja minä hetken aikaa käväisin sisällä ja tällä välillä oli koira häippässyt. Ei tullut, ei näkynyt. Jostakin kautta sitten lähistöllä mökkeillyt kesäasukas oli keksinyt miehelle soittaa ja kysynyt, että liekö meidän koira. Istuskelee tuolla saunan kuistilla, että voisitteko tulla hakemaan, kun vaimo ei uskalla tulla saunasta ulos. Mies lähti hakureissulle, ei ollut kovin iloisella päällä.

Huomasimme siis myös, että jos nyt vielä sattuisi näin käymään, että Ruuti karkaa, sillä on ilmeinen tapa hakeutua jonkun talon portaille istuskelemaan ja odottelemaan, että joku tulee ja pelastaa. Näin on sittemmin käynyt noin pari kertaa, kun Ruuti on löytynyt mummolan portailta.

Synttäripäivän karkureissun kohdalla ajattelin siis toiveikkaana, että ehkäpä taas olisi juossut mummolaan. Olikin, mutta vasta kello seitsemän seuraavana aamuna. Yö meni minulta hieman synkissä tunnelmissa. Hyppäsin vähän väliä ikkunassa ja pari kertaa kävin autollakin etsimässä pimeillä kyläteillä, vaan ei näkynyt Ruutia. Aamulla oli helpotus sitten suuri, kun mummolasta soittivat, että täällä on. Isäntä ei ollut taaskaan iloinen. Koira sai uuden lisänimen, saatana. Minä pesin ja kuivasin tassut, annoin vettä ja ruokaa ja hellyyttä. Ruuti paineli omalle paikalleen kuorsaamaan yön aikana kertyneitä väsymyksiä pois.

Myönnetään, että onhan se vähän kyseenalaista pitää tuommoista koiraa irti, joka ei ihan joka hetki halua ymmärtää tai kuulla kutsuhuutoja. Yritämme parantaa tapamme.

Thaimaassa siellä täällä kulkeviin koiriin on pakko tottua. Nämä koirat voivat olla täysin villejä tai sitten jonkun omia. Monella thaimaalaisella on oma koira matkassa koko ajan, työpäivän aikana koira kuljeskelee omia polkujaan ja palaa sitten isäntänsä tai emäntänsä luokse. Koirat osaavat myös ottaa oman tilansa, niiden annetaan olla rauhassa. Monesti paras makuupaikka löytyy keskeltä tietä tai kävelykatua. Autot ja ihmiset väistävät kiltisti. Thaimaassa on monia kovin kummallisia sääntöjä ja lakipykäliä, kuten alushousupakko julkisilla paikoilla liikuttaessa. Koirat saavat kuitenkin olla koiria.