Elokuu ja luopumisen tuska

Elokuun ensimmäinen on vielä ihan hyvä, toinen ja kolmaskin, mutta siitä viikko eteen päin ja se alkaa. Pieni, kalvava ahdistus.

Taas yhden ajanjakson loppuminen sen tekee. Elokuussa luovutaan kesästä, pikku hiljaa. Kyllä se on vielä kesäkuukausi, sanotaan. Samaa väitetään toukokuusta, jolloin tänä(-kin) vuonna taivaalta tuli rännän tapaista, vaikka tätä kesäkuukautta oli menty jo hyvä tovi.

Elokuussa harvoin sataa räntää, edes Suomessa, mutta kyllä siinä vahva syksyn tuoksu alkaa jo olla. Kaikki on jotenkin ylikypsää, raskasta ja riippuvaa, liian tumman vihreää. Väsynyt aurinko paistaa alhaalla roikkuen, oranssina. Siitä puuttuu kirkas ja kuulas valo, eikä mene kauaa, kun kahdeksalta illalla on jo hämärää.

Kesän ja lämmön rakastajalle ohuesti ahdistavaa aikaa siis. Vuosi sitten meillä oli jo suunnitelmat talven osalta varsin pitkällä. Thaimaan vuokra-asunnon avaimet näpeissä ja lentoliput varattuna. Luopumisen seassa oli ihanaa odotusta ja pienesti kuplivaa jännitystä.

Tänä vuonna, kuten joka kesä, jo kahdenkymmenen vuoden ajan, on taas painettu töitä ja välillä yritetty elää kuten lomalaiset, tehdä asioita, joita kesälomalaiset yleensä tekevät. Kesälomattomuudessa on se hyvä puoli, että ei ole ainakaan tarvinnut potea sitä luopumisen tuskaa, mikä seuraa, kun lomat loppuvat ja pitäisi töihin lähteä.

Entisestä elämäntavasta, eli hevosista, luopuminen on tuonut meille ihan eri tavalla aikaa ja mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista tai olla tekemättä yhtään mitään. Tänä kesänä olemme käyneet keikoilla, konserteissa, oopperassa ja torilla ihan vaan enempää suunnittelematta, ilman ennakkojärjestelyjä. Vapaus tehdä ja mennä on ollut ihanaa. Mukana on kuitenkin ollut (ainakin minulla), pieni häivähdys haikeutta siitä luopumisesta. Koiran kanssa aamulenkillä, kun on vielä kastetta ja aurinko vasta nousee, monesti katselen tyhjiä laitumia. Hevosilla ja minulla on nyt erilaista, ei välttämättä sen huonompaa tai parempaa, mutta erilaista.

Toisaalta emme ole saaneet aikaan edes niitä pieniä askareita, mitä suunnitelmissa oli vielä keväällä, enkä tunne siitä ollenkaan huonoa oma tuntoa. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat, on joku joskus todennut. Pätee nykyelämääni hyvin.

Yleensä asiat tuppaavat sillä lailla menemään, että kun jostakin luopuu, jotakin tulee tilalle. Voi olla, että ei aina sitä, mitä on odottanut, mutta jotakin.

Onneksi tämä kesän loppuminen tapahtuu kuitenkin ajan kanssa, vähitellen. Saa valmistautua.

Niinkään pikku hiljaa ei ole käynyt nuorisolaisen muuttuminen koululaisesta opiskelijaksi! Tähän luopumisen tuskaan ja saman aikaiseen iloon ei oikein ole ollut ennakkotietoja.

Onneksi meillä on viime talvi ja sen muistot.