Ihan tavallista tänne kuuluu

Meidän viime viikkoihin on riittänyt sairastelua, nuorisolainen kohtasi oman kulkutautinsa ja on ollut lähinnä petipotilaana useamman päivän. Lääkärissäkin piti taas käydä, kun ei alkanut tauti hellittämään. Tällä kertaa valitsimme toisen hoitolaitoksen, kuin minun kohdalla, ajatuksena, jos ei olisi niin kovin ruuhkainen paikka. Tässä osuimme oikeaan.

Hoito oli asiallista ja järkeenkäypää. Hyvin koti-Suomeen verrattavissa. Ensin tutkitaan ja sitten hoidetaan, jos pystytään.

Nyt on koulusta poissaoloa kertynyt jo useampi päivä, mutta ennen tätä koulun käynti ja opiskelu on sujunut mallikkaasti. Yläkoululaisista löytyi uusi ystäväkin. Minä olen iloinnut, kun ei tarvitse jatkuvasti väijyä Wilma-merkintöjä. Asiat voivat mennä myös omalla painollaan varsin sujuvasti, kun niiden vaan antaa mennä, ihan joka ripsaisuun ei ehkä ole tarpeen puuttua?

Mihin nämä päivät täällä ovat menneet? Arkisia askareita, pitkiä kävelylenkkejä, rannalla lojumista. Olen kierrellyt ostoskeskuksia ja markkinoita, laajentanut päiväkävelyreviiriä uusille kulmille, käynyt kuntosalilla ja rannan hikijumpassa. Tässähän se arki on soljahdellut, ei mitään niin kovin erikoista. Kahvimaidonhakureissuja lähikauppaan ja vedenhakureissuja lähikaivolle. Kaivoja on meidän kotikadulla pari kappaletta, niihin kun syöttää 5 bahtin kolikon, saa kymmenen litraa kahvinkeittovettä.

Ihmettelyä, kun vakiopesula on sulkenut ovensa kahdeksi viikoksi! (Viereisen hierontapaikan naiset kertoivat tämän kauhu-uutisen) ja nyt joudun käyttämään röhnäpesulaa. Sijaitsee lähempänä meitä, mutta on inhottavan epäsiisti. Tästä nimi.

Kaikilla tavoilla moni asia on alkanut tuntumaan kotoisalta ja arkiselta. Iltaisin ei enää välttämättä jaksa käydä iltapulahduksella oman sisäpihan altaalla, palmut kadunvarsilla ja venäläinen poppi viereisestä rantatuolista kuuluvat asiaan. Kotikatu kotikadulta ja asunto kodilta.

Jos auton lavalla on kaksimetrinen, keikkuva, häthätää sidottu kuorma Singha-vettä lasipulloissa ja tämän päällä pari thaimaalaista nuorta miestä selaamassa puhelimiaan, vauhtia 80 km/h, sekään ei enää hätkäytä tai saa kaivamaan puhelinta esiin kuvaamista varten. Tai jos käärme on syyllinen kotikadun sähköjen katkeamiseen . Semmosta se on. Elämä täällä Pattayalla. Olen jopa alkanut taipumaan ajatukselle, että rupean taittamaan pidemmät siirtymät mopotaksin kyydissä. Ruuhkissa seisominen on alkanut puuduttaa.

Olemme löytäneet kaupat, joista saa siedettävän hintaista juustoa, omat lempijogurtit ja leivänpäällysvoit, kauppareissutkin tuntuvat jo yhtä arkisilta, kuin siellä omassa lähiprismassa.

Se mihin en totu, on monen täällä asiakaspalvelussa toimivan epäystävällisyys. Kaipaan thaimaalaista ystävällisyyttä, joka monesta paikasta täällä Pattayalla puuttuu. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan ja ymmärrän hyvin asiakaspalvelijoiden puutumisen maassa vieraana olevien käytökseen.

Sitä käytöstä en ymmärrä. Onko ihminen todellakin niin pieni sielultaan, että lomalla ollessaan voi leikkiä herraa ja kuningasta, olla käsittämättömän töykeä ja pitää maanmiehiä ja -naisia palvelijoinaan. Mistä tämä käytös kumpuaa?

Harmissani olen siitä, jos tämän hymyilevän kansan ystävällisyys pikku hiljaa tukahdutetaan vieraiden porsastelulla. Meillä on lähikaupassa myyjä, joka ei ole kertaakaan tervehtinyt minua, ei kiittänyt rahasta, eikä eleelläkään osoittanut minkäänlaista normaalia asiakaspalveluun kuuluvaa kohteliasta käytöstä. Sitkeästi hänelle hymyilen ja tervehdin ja kiitän joka kerta. Lontooksi ja hänen omalla kielellään. Ei pitäisi jäädä epäselvyyttä. Tai no, mistä minä tietenkään varmaksi tiedän hänen äidinkieltään.

Vakiohieroja puolestaan tervehtii joka kerta iloisesti ohi mennessäni, kysäisee ”better?” Niska oli nimittäin melko huonossa hapessa ensimmäisellä hierontakerralla, nyt on jo helpottanut.

Osaahan thaimaalainen vempulakin olla. Ristiriitatilanteissa yleensä häviää se viimeinenkin englanninkielen taito, eikä mieleen muistu myöskään, kuinka sitä Google-kääntäjää käytettiin. Jos taksissa maksat yhtään isommalla rahalla, kuski kääntyy ensin katsomaan kysyvästi ja kun istut penkissä sitkeästi käsi ojossa, vaihtorahoja odottaen, vastassa saattaa olla sadattelua ja teatraalista vaihtorahojen etsintää.

Siinä kysytään kestävyyttä, kumpi ensin antaa periksi ja sanoo okey okey, kun vaihtorahoja on nihkeästi alkanut jostakin ilmaantua.

Poikkeuksiakin on. Monta ravintolaa, joissa palvelu on suorastaan kiusallisen kohteliasta ja sitten meidän ”ovimies”, vartija. Joka kerta, kun kävelen ohi, hän nostaa kättä lippaan ja hymyilee , ”Khrap”.