Sametin saari ja Bangkok Hospital vol. 1

Viikko on mennyt ihan huomaamatta, johan sitä ollaan taas torstaissa ja vastahan me viikko takaperin torstaina matkattiin kohti Sametin saarta. Pattayalta ennakkoon sovitulla kyydityksellä, matkalta noukimme tuhlaajapojan mukaan ja suuntasimme kohti Ban Phen lauttarantaa Rayongissa. Aviomies oli omilla sukellusretkillään viikon verran, odotteli meitä erään bensa-aseman edustalla ja totesi autoon noustessaan, että ”en viittinyt tuohon 7/11:n mitään mennä ostamaan, kun meni nuo rahat vähän tiukille, 12 bahtia jäi.” (noin 0,30€ siis kuitenkin!) Jotkut reissaa vähän rennommin 🙂

Lauttarannassa meitä hyökkäsi vastaan joukkio, joka tarttui matkalaukkuihimme ja huuteli tullessaan ”weelcaam wellcaam”, kärräsi laukkumme sisähalliin ja alkoi tehdä kauppaa matkasta saarelle. Sen verran olen jo maan tavoille oppinut, että tuntosarvet aistivat tässä olevan nyt kenties kyseessä tilanne nimeltään lievä turistihuijaus. Meillä oli aikomus mennä saarelle puulautalla, joka maksaa 50 baht/hlö ja jatkaa sitten saaren puolella lavataksilla matkaa hotellillemme. Nämä myyntihenkiset naiset, tai tässä vaiheessa oikeastaan vain heidän boss ladynsä, jatkoivat pulputustaan, ” which hotel, which hotel, maaam”. Kerroin hänelle hotellimme nimen ja kysyin, että onko hänellä ”wooden boat tickets”.

Tähän sain vastauksen ”noo wooden boat today” noo maam, only speeed boat”. Hän kertoi huikeat hintansa pikavenekyydistä suoraan hotellimme laituriin, johon totesin, että ei kiitos, liian kallis. Näytin hänelle myös puulautan aikataulut ihmeellisestä internetistä ja näin hän joutui toteamaan, että no, kyllä, lauttakin vielä tänään kulkee, mutta leeiiit. Long way, leeiiit. My boat faaast!

Hetken aikaa ihmeteltyämme totesimme, että lippujen saaminen tuohon puulauttaan ei tosiaan enää ollut niin yksinkertaista ja bossladyn hintatarjouskin oli laskenut kolmannekseen ensimmäisestä, joten päätimme, että no, mikäpäs siinä. Karautetaan sitten viidessätoista minuutissa tyylikkäästi suoraan hotellin rantaan ja tullaan puulautalla takaisin päin. Tämmöistä pakettia meille tarjottiin.

Iskettyäni 1000 bahtia hänelle käteen, alkoi tapahtua. Henkilökunta juoksutti laukut mopon sivutarakalle ja hyvä ettei meitäkin sinne kädestä pitäen, sekaan vaan ja sitten mentiin kaasu pohjassa laiturille, jossa meitä totta tosiaan odotti pikavene ja kuljettaja. Laukut ja madamet ja sir kyytiin ja talla pohjaan uudemman kerran.

Määränpää vaan ei ollutkaan hotellimme laituri, vaan saaren pääsatama, sama satama siis, mihin puulauttakin olisi meidät kuljettunut. Myöhemmin ja hitaammin tosin. Kerroin sitten veneemme kuljettajalle, että meillä oli hänen bossladynsä kanssa sopimus kuljetuksesta hotellille, johon poika vastasi google-kääntäjän avulla, että ei ole polttoainetta kuin tähän satamaan?? Meidän neuvottelumme ei johtanut kielitaidon puutteesta, tai sen yllättävästä häviämisestä, johtuen pidemmälle, joten poika soitti pomolleen ja antoi puhelimen minulle.

Tästä sitten alkoikin varsinainen farssi. Minä nimittäin pidän siitä, että asiat tehdään kuten on sovittu, enkä lainkaan siitä, että minua tietoisesti ja tahallaan huijataan. Bosslady meinasi tulla luurista läpi huutonsa kanssa, suomennettuna se meni jotenkin näin: Minä laskin hintaa, te nousette nyt ylös minun veneestäni, tai vene lähtee takaisin mantereelle ja te palaatte tänne! Tämän jälkeen hän lopetti puhelun. Poika joutui vielä soittamaan toisen puhelun ja sama toistui, johonkin väliin yritin hänelle ystävällisesti selittää, että kyllä, sinä laskit hintaa, mutta satama tai päämäärä, mistä olimme sopineet, ei vaihtunut missään vaiheessa.

Lopulta, hienoisen paineen alla, (muu perhe, laiturilla odottavat turistit ja meidän takana rantautumista odottanut vene, muun muassa), jouduin luovuttamaan ja nousemaan veneestä. Toisinaan kannattaa myöntää tappionsa.

Tästä matka jatkui sitten lavataksikyydillä resortillemme, maissa piti vielä suorittaa 200 baht/hlö kansallispuistomaksu.

Vaikka tosiaan olimme kansallispuistoalueella, maisemat eivät kyllä alkuun olleet kovin silmiä hivelevät. Viikonlopun edetessä huomasin ja mitä enemmissä määrin tajusin, että saaren ollessa kyseessä, sinne tosiaan viedään meriteitse kaikki, mitä ihminen tarvitsee (meidän bungalowin kylpyhuoneen seinällä oli lappu, jossa kerrottiin, että myös kaikki vesi, mitä käytämme, tuodaan saarelle). Saarelta myös tuodaan pois kaikki, minkä ihminen jälkeensä jättää. Tai ainakin pitäisi tuoda ja toivottavasti tuodaan viimeistään sesongin jälkeen. Ihan noin rähjäistä ja roskaista ympäristöä en muista ainakaan missään Thaimaan saarilla tavanneeni. Hotellin ranta oli kyllä verrattain siisti, meri turkoosi ja hiekka valkoista, mutta ympäristö hieman syrjemmällä muistutti ajoittain kaatopaikkaa.

Monesti hieman syrjemmässä huomaa olevansa myös sen vuoksi, että yhtäkkiä kaikki ihmiset ovat paljon ystävällisempiä. Meidän resortin henkilökunta oli todella ystävällistä, avuliasta ja lämminhenkistä porukkaa. Vaikka paikat olivat hieman rempallaan, viihdyin silti erinomaisesti, sillä lopulta tunnelma, kuten sanottua, on se, mikä ratkaisee.

Viikonloppu menikin leppoisissa fiiliksissä, meressä puljaten, kirkkaasta vedestä ja hyvästä rannasta nauttien. Kävimme myös snorklaamassa läheisillä pikku saarilla. Mitään kovin hämmästyttävää ei meren syvyyksissä tällä kertaa näkynyt, mutta aina jotakin hienoa siellä pinnan alla on kuitenkin.

Aviomies oli ehkä vähiten vaikuttunut näistä snorklausvesistä, sillä hänhän oli juuri palannut Andamaanien mereltä suurilta sukelluksilta, nähnyt siellä jonkin sortin hain ja saanut luvan mennä jo kolmenkymmenen metrin syvyyteen. Syvissä vesissä ne suuret kalat kutevat, sanotaan.

Lauantain ja sunnuntain vällisenä yönä se sitten alkoi. Ilalla palelin ja olin todella väsynyt, mutta ajattelin tämän johtuvan päivän snorklausretkestä. Yöllä heräsin kuumeisena. Yleensä hyvin varustautuneena, tällä kertaa minulla ei ollut minkäänlaisia särkylääkkeitä matkassa. Tärisin horkassa peittojen alla ja mietin, että miten ihmeessä kykenen täältä saarelta seuraavana päivänä pois. Aamulla sain kaikeksi helpotukseksi särkylääkettä ja kuumemittarin lainaan ja rapiat 38 astettahan se näytti, vaikka olo oli hieman helpompi kuin yöllä.

Lääkkeet onneksi laskivat kuumetta sen verran, että kykenin lähtemään kotimatkalle. Ensin lavataksilla lauttarantaan, jossa odottelimme vajaan tunnin verran, sitten reilu puolituntia todellakin täyteen lastatussa laivassa. Laivasta purettiin saarelle päin pullovedet, tilatut paketit ja mitä lie muuta ja lauttaan päin pakattiin ihmiset, matkalaukut, pyykkisäkit ja kaiken kruunuksi polkupyörä.

Mantereella vielä vähän etsimistä, kunnes tilattu kyytimme löysi meidät ja tämän jälkeen kotiin! Ei ollut helpoimpia reissuja.

Kuumeen lisäksi jo sunnuntaina alkoivat sitten vatsaoireet ja kuumetta oli välillä aika reippaasti. Välillä olo oli kuitenkin aina hitusen parempi ja ajattelin, että tässä kotona sairastellaan. Tiistaiaamuna oli sitten pakko luovuttaa ja lähteä hakemaan apua. Ensin soitto vakuutusyhtiöön, josta lähti heti maksusitoumus Pattayan Bangkok Hospitaliin. Itse sitten miehen kanssa perässä.

Tästä reissusta kirjoittelen lisää seuraavassa postauksessa.