Uusille vesille
-
Elokuu ja luopumisen tuska
Elokuun ensimmäinen on vielä ihan hyvä, toinen ja kolmaskin, mutta siitä viikko eteen päin ja se alkaa. Pieni, kalvava ahdistus. Taas yhden ajanjakson loppuminen sen tekee. Elokuussa luovutaan kesästä, pikku hiljaa. Kyllä se on vielä kesäkuukausi, sanotaan. Samaa väitetään toukokuusta, jolloin tänä(-kin) vuonna taivaalta tuli rännän tapaista, vaikka tätä kesäkuukautta oli menty jo hyvä tovi. Elokuussa harvoin sataa räntää, edes Suomessa, mutta kyllä siinä vahva syksyn tuoksu alkaa jo olla. Kaikki on jotenkin ylikypsää, raskasta ja riippuvaa, liian tumman vihreää. Väsynyt aurinko paistaa alhaalla roikkuen, oranssina. Siitä puuttuu kirkas ja kuulas valo, eikä mene kauaa, kun kahdeksalta illalla on jo hämärää. Kesän ja lämmön rakastajalle ohuesti ahdistavaa aikaa siis. Vuosi…
-
Ei tämä mikkään Thaimaa ole
Tänä vuonna olimme niin onnekkaita (tai sekopäisiä), että saimme järjestymään myös pikku kevätlomasen. Tai mies pisti järjestymään, koska sukeltaminen on nyt vienyt niin mennessään, että piti päästä välimerellisille vesille. Minua nyt ei varsinaisesti tarvinnut houkutella. Lentojen ja hotellien etsiminen ja varaaminen on koukuttava harrastus. Täällä sitä nyt sitten köllötellään, Kyproksen auringon alla. Säästä sen verran, että se vaihtelee kuin teinin mieli, eikä mihinkään kannata luottaa. Foreca lupaa reilua kahtakymmentä ja täyttä aurinkoa, norjalainen ennustaa matalampia asteita ja epävakaista. Kumpikin on osaltaan mennyt pieleen. Ensimmäinen päivämme tällä reissulla oli niin tuulinen, että meinasi melkein ärsyttää. Auringon pilkahtaessa lämmin, mutta heti kun tuli pilviä, kylmä. Tänään tutustuin kyproslaiseen vieraanvaraisuuteen. Aamulla uhmasin uhkaavasti…
