Bulldoggimies ja vesimysteeri

Naapurissamme asuu bulldoggimies. Olemme ristineet hänet bulldoggimieheksi, koska hän omistaa itsensä kanssa saman sävyisen bulldogin. Tässä tapauksessa mies ja koira tosiaan muistuttavat ulkoiselta olemukseltaan hätkähdyttävän paljon toisiaan. Bulldogilla on oma ruskeankirjava värityksensä ja miehellä on väritykseen sopivat tatuoinnit.

Olemme tulleet tutuiksi ja tervehdimme toisiamme hississä ja käytävällä, bulldogin tervehdin rapsutusten kera. Koira on ilmeisen ystävällinen ja hyvin laiska. Miehelle teettää ongelmia saada kaveriaan liikkeelle, kun he tulevat ulko-ovesta. Yleensä bulldoggi heittää oven eteen pitkälleen, eikä vaikuta yhtään siltä, että minkäänlainen aamu-tai iltalenkki kiinnostaisi.

Viimeksi tapasimme käytävällä, kun olimme nuorisolaisen kanssa kurkkimassa vesimittarikaappiin. Kävin kuun vaihtuessa tammikuuksi nimittäin maksamassa vesi-ja sähkölaskumme talomme toimistolla ja vaikka veden osuus laskusta ei bahteissa huima ollutkaan, käyttömäärä hieman hätkähdytti. Naapuritalon kolmihenkinen perhe oli saanut kulumaan omiin suihkuihinsa 4 kuutiota ja meidän väliaikaisesti kaksihenkinen 10 kuutiota. Tämä herätti epäilyksen, että jokin on varmasti vinossa. Omakotiasujana minulla ei oikeastaan ole hajuakaan veden käyttökuutioista, kaivoon katsomalla se yleensä selviää onko sitä vettä vai ei.

Epäilys johti siihen, että nyt tutkimme vesimittaria vähän päästä, kurkimme vesimittarikaappiin ja otamme kuvia, että voimme seurata kulutusta. Tähän yhteyteen bulldoggimies ilmestyi käytävään ja kyseli, että mitä teemme ja että olemmeko maksaneet vesilaskumme. Hän kun ei moista ollut saanut, postilaatikossa oli ollut ainoastaan lasku sähköstä. Opastin sitten hänet käymään toimistolla hoitamassa asian ja samalla kerroin ongelmastamme, eli veden kulutuksesta.

Hänellä oli omat epäilyksensä asiasta ”two women, washing hair every day”. Kohautin olkiani ja totesin, että ”whatever, no I have to watch this watermeter all the time.”

No, olipa kulutuksen syy mikä tahansa, jatkan tutkimuksia ja tämän kohtaamisemme jälkeisenä aamuna olin taas menossa kurkkimaan vesimittarikaappiin, kun samaan aikaan bulldoggimies avasi oman ovensa ja kajautti ”good morning”!

Tässä vaiheessa en kyennyt menemään mittarille, vaan kävin sähläämään jotakin puhelimeni kanssa ja peruuttelin takaisin asuntoomme. Kylähullun maineen voi saada niin monella tapaa, jatkuva vesimittarikaappiin kurkkiminen ei välttämättä vaikuta ihan selväpäiseltä touhulta.

Eilinen sunnuntai oli varsin erikoinen päivä. Ensimmäistä kertaa koskaan tässä maassa minua paleli ihan koko päivän. Illat ovat välillä viileän tuntuisia, mutta päiväsaikaan ei vielä koskaan ole tarvinnut palella. Lähdimme aamulla siskoni (joka tuli käymään Suomesta) ja muun seurueen kanssa kohti Koh Larnin saarta, joka siis on tuossa Pattayan edustalla, lautalla noin puolentunnin merimatkan päässä.

Puoleentoista kuukauteen en ole säätietoa katsonut, joten en tehnyt sitä tänäkään aamuna. Ehkä olisi kannattanut. Täällä nimittäin tuuleskeli, sillä tavalla ”kohtuudella”. Normaalisti saarelle pääsee kahteen eri satamaan lautoilla ja speed boateilla. Speed boatit eivät tänään kulkeneet lainkaan ja Bali Hai Pierin satamassa meille kerrottiin, että lautatkin ajavat tänään vain toiseen satamista. No, jonkin aikaa merimatkaa taitettuamme meille kyllä selvisi miksi näin. Tuuli ja aallokko oli nimittäin aikamoinen. Lautta tietenkin sullottiin täyteen matkustajia, joita tulvi sataman lähtölaiturilla jonoksi asti. Pelastusliivejä riitti niille, jotka kerkesivät ne napata.

Perille selvisimme kuitenkin ja taitoimme loppumatkan saaren ”takarannalle”, Tawaen Beachille sujuvasti lavataksilla. Täällä selvisi sitten myös äkkiä, miksi lautat eivät tänä sunnuntaina liikennöineet tälle rannalle. Tuuli painoi aaltoja meren selältä rantaan ihan koko päivän. Ja niin siinä sitten kävi, että minä palelin. Uimassa piti toki käydä, koska tänne oli kerran lähdetty ja puljasimmekin aallokossa oikein koko rahan edestä, silmät täynnä kirvelevää merivettä.

Kotimatkalle jonotimme aivan järjettömän pitkässä jonossa lautalle. Saari oli pullollaan turisteja, vaikkakin tuolla takarannalla oli lauttojen ihmismäärään nähden hyvin väljää. Laiturilla jonottaessa minua paleli tuulessa niin paljon, että sormetkin menivät lähes tunnottomiksi. Ei tämän jälkeen Suomen talvessa (eikä kyllä välttämättä kesässäkään) pärjää!

Jono lautalle liikkui hitaasti, mutta varmasti ja paluumatkalla tuuliolosuhteet olivat vähintään yhtä rivakat, kuin mennessä. Takaisin Pattaya Cityyn kuitenkin päästiin ja kotiin lämpimään suihkuun. Lähdimme vielä iltapalalle läheiselle Night Marketille ja ihan piti kuulkaa pitkähihaisella paidalla varustautua! Enkä ollut ainoa, useampikin turisti oli vetäissyt hupparin niskaan. Paikalliset nyt olivat olleet koko päivän suunnilleen kevyttoppatakeissa liikkeellä 🙂

Tänään taas tyyntä ja aurinkoa ja kaikki hyvin Thaimaan auringon alla!