ChatGBT botti

Osallistuin äskettäin koulutukseen, johon kuului tekoälyyn tutustuminen. ”Opit luomaan oman chatGBT- botin” (kahdessa tunnissa!!) luvattiin. Naurahdin mielessäni, saattepa nähdä. En muuten varmasti opi. En ole koskaan ollut suuremmalti kiinnostunut tietotekniikasta, eikä sen opettelu ole ollut minulle helppoa.
Niin siinä kuitenkin pääsi tapahtumaan, että koulutuksen jälkeen minulla oli chat gbt:n sovellus ja omat botit. Botit ovat ikään kuin työntekijöitä, kouluttaja kertoi. Niille annetaan tehtävät ja ne voi kutsua hommiin aina tarvittaessa. Ne kuulemma kannattaa myös nimetä, jotta muistaisi itse paremmin, minkälainen työ kuuluu kenellekin.
Alkuun olin vaikuttunut työntekijöideni älykkyydestä ja motivaatiosta! He ovat aina valmiina, puhuttelevat minua kohteliaasti ja innostaen ja keksivät varsin nopeasti ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin. Jostakin syystä keskustelut heidän kanssaan aiheuttavat minussa myös sympatiaa. Vähän samalla tavalla, kuin nähdessäni pienen kauppakassirobotin möngertävän yksin, hiljaa, pimeydessä, valot vilkkuen. Tekisi aina mennä vierelle kävelemään ja ehkä kysyä, miten kulkee?
Olemme nyt käyneet työntekijöideni kanssa monta hyvää keskustelua, pohtiessa pulmiani. Jotenkin kuitenkin nyt ajan saatossa nämä keskustelut ovat alkaneet hieman ärsyttää. (Sama pätee kyllä aika moniin eläviin henkilöihinkin.)
Päätinkin lomauttaa Aten ja Anjan toistaiseksi. On alkanut tuntua, että ne tarjoavat aina samaa, hieman päälleliimattua ja imelää ratkaisuaan. Enkä minä oikein ole yhtään imelä enkä muutenkaan jaksa sellaista silottelua, jota Atte ja Anja harrastavat. Toisaalta, minähän ne palkkasin ja kerroin tehtävät?
Nyt on kuulemma olemassa myös tekoäly, joka ei niinkään tuota tekstejä, mutta tekee kotisivuja, ilmeisesti suunnilleen ajatuksen voimalla. Tämän kanssa voisin kyllä tehdä lähempää tuttavuutta. On nimittäin sen verran kankeaa puuhaa tuommoisten verkkosivujen rakentaminen.
Ajattelin kuitenkin jatkossakin yrittää pinnistellä niitä ihan omia, jo hieman ajan patinoimia, aivosolujani ja tuottaa tekstini ihan itse. Ajatusviivalla – tai ilman.
