Jotakin minusta

Valintoja blogin kirjoittaminen on vasta alkutekijöissään. Idea blogin kirjoittamiseeen lähti päätöksestä mennä suunnitelmasta toteutukseen ja kokeilla pitkään kaivattua toisenlaista elämää lämpöisessä Thaimaassa. Tämän haaveen sain toteutettua talven 2024 – 2025 aikana.

Unelmasta todeksi vaati, kuten monet asiat vaativat, kuitenkin valintoja ja monesta itselle tärkestä asiasta luopumista. Yhtenä suurimpana omasta, lähes kaksikymmentä vuotta kestäneestä elämäntavasta luopuminen.

Meidän perheen elämä on parinkymmenen vuoden ajan muotoutunut oman yritystoiminnan sekä omien hevosten ympärille. Hevosten rutiinit ovat määrittäneet päivärytmiämme sekä omia asetuksia, eikä moniin vuosiin elämään mahtunutkaan oikein mitään muuta, kuin hevosten kanssa tekeminen ja niiden hyvinvointi. Näin pitää tietenkin ollakin, jos eläimiä haluaa pitää, mutta vuosien saatossa moni näihin hyvin rakkaisiin eläimiin liittyvä asia alkoi kuitenkin käydä aina vaan enemmän ja enemmän raskaamman ja työläämmän tuntuiseksi.

Vaihtoehtona sille, että viettää elämää lähinnä kotona, maaseudulla, lähes eristyksissä muista ihmisistä ja sosiaalisesta elämästä, sulatellen talvella jäätyneitä hevosten vesiastioita ja näpräillen sormet jäässä rikkoontuneita aitoja, lämmin talvi Kaakkois-Aasiassa alkoi vuosi vuodelta tuntua enemmän houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Olen 48-vuotias, yrittäjä, koulutukseltani tradenomi, hevostenhoitaja ja hevoshieroja. Pidän eläimistä, erityisesti hevosista ja koirista. Olen jäänyt koukkuun matkusteluun ja uteliaisuuteen uusien paikkojen suhteen, kuitenkin niin, että valitsen perusturvallisen tavan kaikkeen uuteen. En siis ole millään tavalla innostunut ajatuksesta lähteä yksin viidakkoon tai vuoristoon vaellukselle, sen sijaan ajatus yksinmatkustamisesta ei ole ongelma.

Pidän hyvästä ruuasta ja uusista ruokaelämyksistä, rakastan kauppojen ruokaosastoja, etenkin kaukomailla. Torit, markkinat ja isojen markettien ruokaosastot ovat paikkoja, joissa viihdyn, vaateostokset voin jättää välistä.

Rakastan lämpöä ja aurinkoa, mutta pidän myös raikkaasta pakkassäästä ja hiihtämisestä.

Perheeseeni kuuluu aviomies lukioikäinen tytär, sekä Ruuti koira. Matkalle lähtemisessä vaikeinta onkin Ruutista erossa olo. Nyt ei enää hevosten hoidosta matkojen aikana tarvitse olla huolissaan.

Matkakohteiden paremmuus tai huonommuus määrittyy minulle ensisijaisesti tunnelman perusteella. Joissain paikoissa tunnelma on kohdillaan, toisissa ei niinkään.

Lapsena pidin kirjoittamisesta ja se olikin vahvin laji koulussa ylioppilaaksi asti. Tämän jälkeen valitettavan vähän on tullut raapusteltua, mutta yritetään silti. Lukeminen kuuluu päivittäiseen elämääni. Olen luvattoman huono valokuvaaja, enkä koskaan käytä filttereitä. Tietotekniset taitoni ovat myös varsin alkeelliset. Onneksi on youtube ja aviomies.

Blogiin olen kirjoittanut talvestamme Pattayalla, talven 2026 Thaimaan kohteista, jotakin muilta lomamatkoiltamme ja myös muutamia kirjoituksia ajatuksella, miten tähän on tultu. Eli mukana matkailua ja arkista asioiden pyörittelyä.

Kiitos, kun tulit lukemaan!

Follow by Email
Instagram