Koh Phanganilla

Same same, but different! Aina on eka kerta jollekin ja nyt on meidän eka kerta Koh Phanganilla, saarella Samuin ja Koh Taon välimaastossa, pikakatamaraanilla semmoiset kolmekymmentä minuuttia merimatkaa Samuilta Phanganin lauttarantaan.

Satamasta lauttayhtiöltä ostetulla shuttlebus-kyydillä hotellille, mikä osoittautuikin varsin viisaaksi valinnaksi. Saimme nimittäin vihiä, että saarella toimii varsinainen taksimafia, joka veloittaa kaikenlaisista siirtymistä kohtuuttomia hintoja. Shuttlebus kustansi 200 bht/hlö, noin 13 kilometrin matkalta. Ihan kohtuullista siis.

Matkalla kirjaimellisesti lähes törmäsimme Phanganin turismiin, kun isommat ja pienemmät mopot, skootterit, moottoripyörät ja mitä ikinä voikaan maa päällään kantaa, moottoroidut vehkeet hurjastelivat pitkin mutkaisia, kapeita vuoristoteitä. Siinä mentiin kaasu pohjassa, päässä rastat ja jointillinen kukkaa, kuolemattomina, villeinä ja vapaina. Hei once in the lifetime, kato äiti, ilman käsiä, vastaantulijoiden kaistalla!

Lain mukaan aikuisiksi kasvaneet isot miehet leikkivät omalla ja muiden hengellä. Ei meidän taksikuskinkaan kaasujalka mikään kevyt ollut, mutta mentiin sentään omaa puolta tietä, kun mutkan takaa joku tulee kahva pohjassa vastaan meidän kaistaa. Mitä tekee thaimaalainen taksikuski; no omalla kielellään varmaan sadattelee, hirmuinen kalkatus, mutta hymy ei kuitenkaan hyydy.

Fiilis oli vähän sama, kuin ensimmäistä kertaa Thaimaan Phuketiin saavuttaessa, että mihin tässä nyt on taas tultu.

Olimme kuitenkin onnistuneet hotellivalinnassa tälläkin kertaa ja Maehaadbayresort sijaitsee onneksi rauhallisilla mestoilla, aivan meren äärellä, pienessä poukamassa. Minä en ole mikään uimari, vaikka yhden sellaisen olenkin kasvattanut, (varmaan ne geenit isän puolelta sitten), eikä näin ollen snorklaaminenkaan ole varsinainen vahvin laji. Kyllä minä nyt pinnalla kestän, mutta uintikilpailua jälkikasvun kanssa en ole viitsinyt ottaa viimeiseen kymmeneen vuoteen. Eilen kuitenkin uskaltauduin hieman kauemmaksi rannasta, jossa alkoi näkyä koralleja ja miehen sukellusmaski päässä sitten räpistelin takapuoli pystyssä, henkeä pidätellen ja vilkuilin pinnan alle. Voi ihme! Kyllä siinä meinasi taas tippa tulla silmänurkkaan, muutakin kuin maskin reunoilta vuotanutta merivettä, kun sinne katseli. Värikkäitä kaloja ihan näin lähellä rantaa. Kyllä tänne kannatti tulla, kukkapäistä huolimatta. Tänäään menen minimarkettiin ostamaan oman snorkkelin ja jatkan kalabongailua. Mies lähti merille vähän suurempien kalojen perässä ja vei oman maskin mennessään. Toivotaan onnea hänelle, josko sattuisi se valashaikin näyttäytymään.

Siinä onkin ihan riittävästi puuhaa keski-ikäiselle, puljata tuolla kirkkaassa meressä pitkin päivää. Antaa nuorisolaisten rällätä kylillä, meidän matkabudjetti ei anna periksi liiemmin tukea Phanganin taksimafiaa, joten pysytellään nämä kuusi päivää näillä huudeilla, ennen seuraavaa siirtymää.

Phanganista siis tuskin ehtii muodostumaan mitään kovin kattavaa kuvaa, mutta meri on kirkas ja ranta puhdas. Meidän hotellissa jonkin verran lapsiperheitä, nuoria aikuisia ja jokunen tämmöinen keski-ikäinenkin onneksi eksynyt. Jos joku nyt tänne sattuu halajamaan, niin hotellia voin suositella. Tässä uima-altaalla kirjoittelen, aurinkovarjon alla, kuunnellen samalla kielten sekamelskaa. Viereinen perhe ehkä Italiasta?

Nuorisolaisille ja niille keski-ikäisille, jotka jaksavat valvoa yli kymmeneen illalla, täältä löytyy Full Moon partyt ja Waterfall-festivalit. Ei koske meitä siis.