Koh Tao – Shit happens

Saari on muuttunut viime vuosien aikana, sanoi sukelluskeskuksen työntekijä. Eikä ollenkaan parempaan suuntaan, liikaa ihmisiä. Niin on, samaa mieltä olen. Tällä hetkellä on vaikeaa löytää yhtään vapaata majapaikkaa ja vaikka mekin osasimme jopa vältellä tuota full moon party-aikaa ja olemme jo poistuneet toiseen kohteeseen ennen tätä hullua menoa, silti tuntuu, että joka paikka pursuaa ihmisiä.

Olimme siinä mielessä ajan hermolla, että omat majoitukset varasimme jo heinäkuussa. Nuoriolaiset tuolla huutelee, että jos olisi edes joku nurkka, mihin rinkkansa heittää ja päänsä kallistaa muutamaksi tunniksi aamuyöllä. Vaan ei löydy.

Eli jos nyt jotakin hyvää pitää hakea pari päivää kestäneestä, kämpillä vietetystä detox-kuurista, niin hyvä, että sattui tähän saumaan. Tarkistin googlesta, että oikeasti tämän kuurin aikana vältetään mm. valkoisia viljoja ja sokeria, mutta sanon, että kun pari päivää on viettänyt vessanpöntön juurella ja tämän jälkeen pienesti alkaa tuntua siltä, että joku saattaisi maistua, niin se joku on todellakin juuri viljasta ja prosessoiduista lisäaineista tehtyä. Pizza, coca cola ja nallekarkit. Enkä todellakaan ymmärrä miksi aina minä, tykkään kyllä syödä ja kokeilla kaikenlaista, kun matkustellaan, koska mitä järkeä siinä muuten olisi? Vaan samoissa paikoissa ollaan syöty ja osittain samoja eväitäkin ja silti taas osui minulle.

No, hyvä toisaalta, ettei miehelle. Hän on saanut nyt jo kolmatta päivää rauhassa yrittää bongata valashai-kalaa, vaikka sanoin kyllä, että saattaa olla, että näissä vesissä ja tällä saarella näkyy pääasiassa sukelluskavereiden räpylöitä.

Pientä toivoa on, että huomiseen matkustuspäivään tässä jo ollaan taas uudestisyntyneinä tämän kämpillä vietetyn puhdistusretriitin jälkeen. Pitkä on nimittäin päivä ja reitti edessä. Ensin katamaraanilla Taon rannasta takaisin Koh Samuin satamaan, sieltä lentokentälle, Bangkok Airwaysin lennolla Bangkokiin ja sitten jo vähän kotiin päin, joko bussilla tai taksilla. Ensimmäinen on halpa ja kulkee kaasu pohjassa, toinen vaihtoehdoista hieman kalliimpi ja kulkee vielä vähän enemmän talla pohjassa. Tarkoituksena olisi poiketa viime talven kotikulmilla Pattayalla.

Tästä saaresta en pysty nyt tällä kertaa kovin kummoista kuvaa siis saamaan, toivottavasti nyt edes se valashai löytyisi. Kauniit on auringonlaskut ja rannat, hintataso yllättävän kohtuullinen, jos ei taksia tarvitse käyttää. Sukelluskeskuksia löytyy aivan älytön määrä, joten sukellustenkaan hinnat eivät ole pilvissä.

Eiliselle sukellukselle kun kokoontuivat aamu kuuden aikaan, rannalla oli ollut mies aamulenkillä ja kolme paikallista koiraa alkoivat haukkua juoksevalle miehelle. Sukellusfirman miehet olivat komentaneet ”Reino, ei!!”. Ilmeisesti suomen kieli oli toiminut. Jollakin sukelluskohteista kuulemma lymyää keltainen box-fish, joka voi elää jopa kymmenen vuotiaaksi. Tämä sama kaveri tulee aina moikkaamaan pinnan alle painuneita sukeltajia ja painelee sitten takaisin omaan pesäkoloonsa kivien suojaan.

Todennäköisesti eläimet sekä kaduilla, että meressä ovat jossakin määrin tottuneita ympärillä velloviin ihmismassoihin ja räpylöihin, kuinhan muistetaan, että heillä on omat reviirinsä ja kotinsa täällä. Minä olen opetellut pitämään matkassa pieniä lahjontaherkkuja paikallisisille koirille. Yksi ilta, kun en vielä viettänyt aikaani sängyn pohjalla ja vessanpöntöllä, vastaan tuli symppis, hieman labradoria muistuttava otus, joka tarjosi mahaansa rapsutettavaksi. No minä puolestani tarjosin herkkua, mutta ei kelvannut. Häntä heilui ja iloisena kaveri liehui siinä jaloissa, mutta herkku jäi nuuhkaisun jälkeen niille sijoilleen. Eivät nämäkään eläimet mitä tahansa teollista pa***a suostu suuhunsa laittamaan. Sitä paitsi, mitä kävisi saareen muutenkin olemattomalle jätehuollolle ilman näitä kulkukoiria?