On. Erilaista, kuin kolmen viime kuukauden aikana, mutta elämää. Ensikosketuksen suomalaiseen palvelukulttuuriin saimme lentokenttäbussissa. Väsyneinä kahdentoistatunnin lennon jälkeen, Suomen aikaa noin puoli kaksitoista yöllä, Thaimaan aikaa noin puoli viisi yöllä, matkasimme lentokenttähotellille muutaman tunnin unille, ennen kotiin siirtymistä. Yritimme taiteilla kaikkien matkalaukkujemme kanssa kurvit suoriksi painavan bussikuskin kyydissä. Tässä rytäkässä nuorisolainen epähuomiossa nojasi stop-nappulaan yrittäessään pysytellä pystyssä, pidellen samalla kahta laukkuaan. Bussin mikkiin karjahdettiin ”STOP SITTING ON THE BUTTON!!”. Lopuksi ei kuulunut ”khrap”, eikä aluksi ”madame”. Aamun ensivilkaisu hotellihuoneen ikkunasta kertoi, että kyllä, Suomessa ollaan. Maisemassa oli vantaalainen ja kaurismäkeläinen vivahde. Kotiin oli myös mukava tulla. Perillä odotti lämmin torppa, aviomies ja koira, molemmat silminnähden ilahtuneina, mutta jälkimmäinen myöskin hieman…