Oman elämänsä PT

Olen larpannut salihenkilöä jokusen vuoden. Kuntosalihenkilöä siis. Oikeastaan aloitin jo useampi vuosi sitten, kiitos nuorisolaisen uintiharrastuksen, joka kätevästi liikutti äitiäkin, kun uintitreenien ajaksi piti keksiä itsellekin jotakin järkevää ajanvietettä. Nyt on kuitenkin päässyt tapahtumaan niin, että salilla tulee käytyä varsin paljon viikkotasolla ja mukaan on tullut myös ryhmäliikuntatunteja! Eikä pelkästään joogaa tai muuta semmoista, missä voi kuitenkin tavallaan turvallisesti omassa poterossaan lihaskuntoilla, vaan ihan kunnon hyppimistä ja tanssimista. Rytmisesti täysin lahjattomalle ihmiselle siis melko iso harppaus. Näillä tunneilla ei nimittäin pääse piiloon peilejä tai muita ihmisiä.
Oikeastaan aloitin tämän ryhmäliikuntaheilumisen Pattayan kolmen kuukauden aikana. Iltakävelyillä kuljin usein erään aukion tai paremminkin parkkipaikan ohi, jossa joka ilta ryhmä paikallisia hyppi, tanssi ja heilui musiikin tahtiin. Tämä näytti jotenkin mukavalta ja rohkaistuin sitten yksi kerta kysymään, että saako joukkoon liittyä. 20 baht ja tervetuloa! Näissä jumpissa opin laskemaan thain-kielellä viiteen, sillä ohjeet tulivat vain thaiksi. Melko äkkiä myös hoksasin, että paikallinen porukka oli hionut samoja askelkuvioita jo pidemmän aikaa (tai sitten he olivat vaan nopeita oppimaan), mukana oli hieman vaikeaa pysyä, mutta hiki tuli ja hauskaa oli.
Nyt kuitenkin siis käyn ihan täällä koto-Suomessa kuntosalilla ja tanssitunnilla säännöllisesti. Aikaa ja energiaa on vapautunut, koska omasta elämästä on jäänyt pois päivittäinen kantaminen, työntäminen, raahaaminen, vetäminen, nostaminen ja kärrääminen. Hevoset omassa pihassa on jonkinlainen kuntosali ja välillä myös tanssitunti. Sellaiseen elämään liittyy päivittäin jotakin noista edellä mainituista ja tähän päälle yllättävät tilanteet, aitojen rikkoutumiset tai hevosten loukkaantumiset, joten aika ja energiat voivat hyvin äkkiä olla vähissä. Kaiken tämän hevosiin liittyvän jäätyä pois, on pitänyt löytää muita keinoja kantaa ja raahata ja nostaa.
Nykyään instagram, youtube, facebook ja tiktok ovat täynnä oman elämänsä treenaajia ja muiden elämän asiantuntijoita. Jokaiselle varmasti löytyy treenivinkki tai elämänohje, joka osuu ja kolahtaa. Treenivideoilla tai kahvipöydässä jaetut syömis-ja vitamiinivinkit uppoavat kuin heitetty kivi järveen. Wikipediasta ja twitteristä tietonsa ammentaneet puhuvat omaa totuutta ja sekä elämän- että korkeakoulun käyneet noukkivat itselleen sopivan palan sieltä ja toisen täältä.
Kuntosalilla katsotaan kaverin tapaa tehdä, montako toistoa, millä tekniikalla, paljonko painoja? Ei haluta jäädä huonommaksi, vaikka oma selkä huutaisi hoosiannaa. Semmoisen viisauden olen minäkin jostain videosta poiminut, että ”salilla jokainen liike on alaselkäliike, jos sen tekee huonosti tai liian isoilla painoilla.” Toinen viisaus, jonka olen kuullut menee näin: ”Leukojen vetämisen oppii kätevästi vetämällä leukoja.”
Silloin kun itsekin vielä hevosia treenasin, vastuuvalmentajan ominaisuudessa, kuulin myös erään ihan kelpo neuvon. Se meni näin: ”Ihan kaikkea, mitä kylillä kuulee, ei kannata sinne omaan valmennukseen ottaa. Jos on jonkin linjan valinnut, siinä kannattaa pääsääntöisesti pysyä.” Tarkoittaa siis suomennettuna, sitä, että ei siitä oikein mitään tule, vaikka se naapurin Pertti olisikin saanut hevosensa kulkemaan vedättämällä traktorin rengasta, että sen metodin jokaiseen omaan valmennettavaan yrittää soveltaa. Ei niissäkään hommissa tietenkään kannata tyhmä, eli jästipää, olla. Asioita ja tapoja on ihan hyvä osata myös muuttaa, jos tulosta ei synny toivotulla tavalla. Poukkoilemalla oikealle ja vasemmalle ei kuitenkaan yleensä myöskään pääse oikein mihinkään suuntaan.
Että mikä olikaan tämän pohdiskelun pointti? No, ei välttämättä mikään maailmoja mullistava, mutta esimerkiksi semmoinen, että kannattaa välillä ihan oikeasti leikkiä oman elämänsä PT:tä, eikä välttämättä ihan jokaisen totuutta ottaa mukaan omaan. Toinen varmasti ihan käyttökelpoinen tapa on palkata oikea, koulutettu, tutkittuun tietoon neuvonsa ja ohjeensa perustava PT.
Joka tapauksessa lähden nyt googlailemaan proteiinilisiä ja/tai niiden eroja. Saatan ehkä kysyä myös tekoälyltä vinkkejä. Koska joskus joku on sanonut, että silloin, jos käy kuntosalilla, kannattaa ottaa jotakin protskua kans. Moiccuu!!
