Joululomalla
-
Markkinat ja toripäivät
Iltamarkkinat ja kaikenlaiset markkinat Thaimaassa ovat minusta ehdottomasti paras paikka käydä syömässä. Markkinoilta löytyy jokaiselle jotakin, valinnanvaraa on ja ruoka on edullista ja yleensä hyvää. Aina ei mene ihan mallikkaasti maaliin ruokavalintojen kanssa, pettymyksiäkin on tullut, mutta harvemmin. Markkinoiden tunnelma on mukavan leppoisa, kojujen välissä kuljeskelu, ostosten tekeminen pikkurahalla, kaiken tarjolla olevan ihmettely, ajanvietettä parhaimmillaan. Jomtien Beach Night Market Meidän lempparipaikaksi on tullut Jomtien Beachin Night Market, minne pääsee meiltä lavataksilla tai kävellen rantaa myöten. Täällä on lähekkäin kaksikin markkina-aluetta, toisesta saa parhaita grillattuja jättikatkarapuja ja toisesta parasta Pad Thaita. Katkaraputikku maksaa 20 Baht ja Pad Thai muistaakseni 80 Baht. Markkinoilla myydään kaikkea ruuasta vaatteisiin ja tietenkin valikoimaan kuuluu myös…
-
Uudenvuoden juhlinta
Vuosi on vaihtunut ihan joka maailmankolkassa, meillä se vaihtui viisi tuntia ennen Suomea. Mietin pitkään, että katselenko vanhan vuoden rääppiäiset ainoastaan varovasti verhon raosta, korkeintaan vähän parvekkeen ovea aukoen. Ihmisen mieli on kuitenkin utelias ja kerrankos sitä ajattelulla, rohkaistuin lopulta ihan ulkoilmaan asti. Pattaya cityyn asti emme sentään rohjenneet, niiden vaivaisen sadantuhannen muun juhlijan joukkoon, vaan seurasimme uuden vuoden ensimmäiset hetket täältä Pratamnakin kukkulalta, varsin hyvin näkymin Pattayan lahden ja ilotulitusten suuntaan. Kukkulalle oli eksynyt sankka joukko muitakin ilotulituksen seuraajia, farangeja sekä paikallista väkeä. Hyvän turvavälin päästä ihmettelimme Pattayan rannan valtavaa, vellovaa ihmismassaa, raketteja ja valojen loistetta. Taustalla viuhui ja räiskyi ja valitettavan paljon myös kuului hälytyssireenien ääntä. Ei ole…
-
Yksin yksinäisellä rannalla
Valitsin tänään mieluummin taas leppoisan ranta- ja kuljeskelupäivän snorklaussafarin sijaan. Kulkutauti ei ole täysin helpottanut ja snorklaaminen ja pikaveneellä rytyytys merellä ei nyt innostanut. Otin lavataksin ja suuntasin Chang-saaren Lonely Beachille, kävelemään ja katselemaan. Täällä taas palmun varjossa, pikkuisessa rantabaarissa. Palmuissa roikkuu simpukankuorista tehtyjä tuulikelloja helisemässä. Nyt ymmärrän, että näilläkin helisijöillä on ihan oikea tehtäväkin. Tässä maassa se lienee ainakin käärmeiden karkoitus. No, aivan itsekseen ei tälläkään rannalla tarvinnut olla, auringonpalvojia riitti, mutta tungosta ei ollut, aivan sai omassa rauhassa puljata meressäkin. Seurasin hotellimme rannalla sympaattista vanhempaa rouvaa, varovainen veikkaus, että ikää alkaa olla kahdeksisenkymmentä. Hän on matkalla nuoremman naisen, kenties tyttärensä kanssa. He liikkuvat kahdestaan, vanhuksen tahdissa. Kävely on…
-
Koh Chang ja käärme paratiisissa
Pieni pala rauhaa tähän väliin Pattayan vilskeen jälkeen. Kumpuilevaa maastoa, taustalle vuoret ja edessä kirkas meri. Kapean kylätien varren viipyilevä iltapäivätunnelma, palmut ja vehreä sademetsä. Näitä asioita olen kaivannut kaupunkielämän aikana. Lähdimme joulupäivänä Pattayan kodilta liikkeelle aamulla ja noin viiden tunnin pikkubussimatkan jälkeen saavuimme Ao Thammachatin lauttasatamaan Tratin provinssiin, suuntana Koh Changin saari. Lauttamatka saarelle taittui noin kahdessakymmenessä minuutissa. Meidän kuljetus oli kimppakyyti, jonka hinta oli 800 Baht/henkilö. Satamaan on mahdollisuus tulla Pattayan tai Bangkokin suunnalta monilla eri tavoin, eikä lauttamatkan hinta päätä huimaa (80 Baht). Changin saarella matkaa pääsee jatkamaan satamassa odottaville lavatakseilla. Me valitsimme tällä kertaa kyydin, joka siis kuljetti ovelta ovelle, Changin saarella hotellillemme Awa Resortiin, Kai…