Yksin yksinäisellä rannalla
Valitsin tänään mieluummin taas leppoisan ranta- ja kuljeskelupäivän snorklaussafarin sijaan. Kulkutauti ei ole täysin helpottanut ja snorklaaminen ja pikaveneellä rytyytys merellä ei nyt innostanut.
Otin lavataksin ja suuntasin Chang-saaren Lonely Beachille, kävelemään ja katselemaan. Täällä taas palmun varjossa, pikkuisessa rantabaarissa. Palmuissa roikkuu simpukankuorista tehtyjä tuulikelloja helisemässä. Nyt ymmärrän, että näilläkin helisijöillä on ihan oikea tehtäväkin. Tässä maassa se lienee ainakin käärmeiden karkoitus.
No, aivan itsekseen ei tälläkään rannalla tarvinnut olla, auringonpalvojia riitti, mutta tungosta ei ollut, aivan sai omassa rauhassa puljata meressäkin.
Seurasin hotellimme rannalla sympaattista vanhempaa rouvaa, varovainen veikkaus, että ikää alkaa olla kahdeksisenkymmentä. Hän on matkalla nuoremman naisen, kenties tyttärensä kanssa. He liikkuvat kahdestaan, vanhuksen tahdissa. Kävely on hieman haparoivaa, selkä kumarassa kävelykeppiään apuna käyttäen, rouva kuitenkin varsin päättäväinen ja ennen kaikkea hymyilevä ilme kasvoillaan etenee.
Eilen he olivat nokosilla rantatuoleissa, kunnes rouva havahtui hereille ja päätti, että nyt on uinnin aika. He lähtivät yhtä matkaa rantaa kohti, rouva laskeutui jyrkät betoniportaat askel kerrallaan, hitaasti, mutta varmasti kohti merta. Nuorempi nainen meni edeltä, kantaen kelluvia uimatuoleja. Rouvan päästyä mereen asti, hän jätti kepin nojaamaan betoniportaita vasten ja varovaisin askelin kellahti nuoremman naisen asettamaan tuoliin, käänsi hymyilevät kasvonsa aurinkoon päin ja mitä ilmeisimmin nautti hetkestä.
Aikansa meressä kelluttuaan kaksikko lähti taas kiipeämään jyrkkiä portaita takaisin aurinkotuoliin. Rouva keppiinsä tukeutuen, nuorempi nainen perässä.
En voinut olla seuraamatta heitä, jotenkin liikuttuneena tämän vanhan rouvan kumarasta olemuksesta, sinnikkyydestä ja onnellisuutta ja tyytyväisyyttä huokuvasta ilmeestä. Tuossa on tavoitetta, ajattelin.
Siinä se päivä taas vierähti kohti iltaa ja aikaa, kun ihmisen pitää syödä jotakin. Meidän valuessa hiljalleen kohti ruokapaikkoja, jotkut olivat vielä täydessä työn touhussa.
admin
Inspiraatio tämän blogin kirjoittamiseen löytyi viime talven äidin ja tyttären Thaimaassa vietetystä ajasta. Siihen johtaneista päätöksistä ja valinnoista, valmisteluista ja tunnelmista ennen matkaa sekä sen aikana. Olen Itä-Suomen maaseudulla asuva, yrittäjänä työskentelevä keski-ikää kovasti kolkutteleva nainen. Olen kirjoittanut tänne kolmen kuukauden projektistamme, ajasta, jonka Thaimaassa vietimme. Kirjoituksia löytyy myös tämän talven jälkeisiltä reissuilta, jotakin menneistä vuosista ja aivan tavallisia pohdintoja arkisista asioista. Kiitos, kun olet lukemassa!
